EcoRun taloudellisuus kilpailuja käyty

Taloudellisuusajojen eli EcoRun -kilpailujen alkuvuosi käynnistyi huhtikuun toisena viikonloppuna Neste Muurala EcoRun- kilpailulla. Vetisissä olosuhteissa ajettu kisa oli houkutellut 24 kilpailijaparia lähtöviivalle. Kisan järjestäjät olivat tässä lajissa ensikertalaisia mutta onnistuivat siitä huolimatta hyvin.


Kilpailuun osallistuivat myös TV:stä tutut Puskuri-ohjelman tekijät. Kohtalaisen onnistumisen siivittäminä he esittelivät ER-kilpailumuotoa kesäkuisessa ohjelmassaan. Elisan Autokerholaisista pari Kalervo Westerlund ja Mikko Moisio sijoittuvat yleis-kilpailussa kolmanneksi. Jorma Reunanen oli kartturina ja perehdyttäjänä ensikertalaiselle kuljettajalle. He onnistuivat hyvin ja ylsivät 13. sijalle.


Kausi jatkui Tanskan NEZ-mestaruusosakilpailulla (FIAn Pohjois-Euroopan mestaruussarja) toukokuun 10. päivänä. Siihen osallistui Kalervo Westerlund ja Jorma Reunanen yhdessä, sekä kolme muuta autokuntaa Suomesta. Paahtavassa helteessä tanskalaisen hehkeimmillään olevan luonnon innoittamana käytiin kilpailu Fyn saarella. Yleiskilpailussa saavuttivat Kalervo ja Jorma selkeän ykkössijan.


Tanskan jälkeen oli seuraava suomen NEZ- osakilpailu Autoliitto Helsingin järjestämänä toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Kilpailu ajettiin yöllä. Se oli pituudeltaan 480 km. Kilpailun järjestäjät olivat onnistuneet järjestelyissään erinomaisesti. Kilpailun reitti kulki lähtien Espoon kaupungintalolta Hankoon ja takaisin, kierrelleen Länsi-Uudenmaan hyväkuntoisia mutkaisia ja mäkisiä teitä luonnonkauniita seutuja halkoen. Matkalla huolehdittiin osallistujien jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Esimerkiksi Hangon Casinolla tarjoiltiin kilpailijoille yöpalaa ja Raaseporin linnan kupeessa oli tauko, jolloin oli aikaa tutustua linnaan. Yleiskilpailussa Kalervo ja Jorma olivat viidensiä. Tämä historiallinen Hangon Ajo oli järjestyksessä 51. Lähes 100 vuotta sitten ajettiin ensimmäiset Hangon Ajot. Ne olivat silloin luonteeltaan matkailuajoja. Vuosien saatossa ajot ovat muuttaneet muotoaan. Välillä ne ovat olleet autosuunnistuskilpailujakin. Tiettävästi aina ne ovat päättyneet palkintojen jakoon Hangon Casinolle.


Viimeinen kilpailu ennen kesätaukoa oli Jyväskylän Suurajot ry:n järjestämä 1000 Lakes EcoRun XXVII, joka ajettiin Keski-Suomessa kilpailukeskuksen ollessa Jyväskylässä. Järjestäjät olivat onnistuneet hyvin myös tällä kerralla. Mutta perinteistä poiketen kilpailu ajettiin päiväsaikaan. Kalervo ja Jorma olivat yleiskilpailussa kolmansia.


Kun NEZ- mestaruustaistosta on ajettu kaksi osakilpailua ja toiset kaksi on vielä ajamatta, Kalervo ja Jorma johtavat sarjaa ennen tanskalaisparia Jorn Iversen - Hans Andersen ja kolmansina olevaa suomalaisparia Markku Lehisto - Ahti Viitanen.


Autoliiton ER-cupin tilanne kolmen osakilpailun jälkeen on sellainen, että sitä johtaa Kalervo ja Jorma kahdeksalla pisteellä ennen seuraavia.


Kuvassa ollaan viimeisellä taukopaikalla. Sieltä ensimmäisenä lähtivät numerolla31 Kalervo Westerlund – Jorma Reunanen. Tällä kertaa tuli saaliiksi luokkavoittoja yleiskilpailun 5. sija.