Elisan Autokerhon kelkkaretki 2010

EAK kelkkaili tällä kertaa 5. - 7.3. Valtimon, Rautavaaran ja Nilsiän maastoissa. Startti oli perjantaina perinteisesti Nurmeksesta josta reitti suuntautui Valtimon kautta Rautavaaran Metsäkartanolle. Lauantaina piipahdettiin Rautavaaran kautta Nilsiän Tahkolla. Sunnuntaina palattiin Ylä-Luostan kautta takaisin Nurmekseen.

Perjantai 5.3.

Jo torstai 4.3. oli monelle toivoa täynnä. Osa porukasta saapui Nurmekseen jo silloin ja ohjelmassa oli kylpylää ja pientä rentoutumista. Taitaapi erään Obotan liikevaihdossa näkyä asia pienenä myynninpiikkinä. Startti oli suunniteltu perjantaiksi puolen päivän tienoille. Päivän luvut: 21 kelkkailijaa, 8 astetta pakkasta ja tuulen suunta 0,95. Tuuli laantui sitten kylläkin parissa tunnissa lähelle nollaa.

Porukka lähti siis reiteille varsin ihanteellisissa olosuhteissa heti puolen päivän jälkeen. Valtimon kirkonkylän ohitettuaan porukka pysähtyi Puukarin pysäkille nauttimaan kahvit ja karjalanpiirakat. Pysäkin isäntä kehui kelit, paikat ja tuotteet tuttuun vaatimattomaan tyyliinsä. Samalla ehdittiin arvioida maatalouspolitiikan kiemuroita, maaseudun autioitumista ja luomutuotteiden aitoa makua. Tauon aikana porukka oli saatu yhteen nippuun kun penkkojen pehmeyttä testanneet ja tuulimittaria kalibroineet saapuivat myös paikalle.

Tauon jälkeen jatkettiin kohti Rautavaaraa. Aluksi reitti polkuili pitkin kapeampia uria ja ylitti pari järveäkin. Vettä oli noussut Koppelojärvellä jään päälle ja siitä muodostuikin etenemiselle "pientä" haastetta. Pääjoukko oli jo lähestymässä Metsäkartanoa kun vastaajasta kuultiin viestiä sohjoon juuttuneista. Kelkat kulkevat sulaa vettäkin pitkin jonkin matkaa mutta tilanteessa täytyy olla riittävän suuri nopeus.

Neljän kopla lähti onkimaan sohjoon juuttuneita matkalaisia irti ja loput suuntasivat matkansa kohti majoituspaikkaa ja saunan lämmitystä. Koppelojärvelle juuttuneet joutuivat odottelemaan avustajia reilun tunnin ja olipa hätäkeskuskin pääsyt jakamaa neuvoja kiperään tilanteeseen. Kaikille on reissun jälkeen ainakin selvää että kelkat eivät kellu, eikä niitä ei jätetä reitin varrelle J. Pienen punnerruksen jälkeen kohmeiset skiidut saatiin kuivalle maalle ja matka saattoi jatkua kohti Metsäkartanoa.

Kun kaikki oli päässyt enemmän tai vähemmän onnellisesti perille alettiin kuivatella ajovarusteita, valmistautua saunaan ja iltapalalle. Samalla kerrattiin päivän tapahtumia: eräs kelkkilija oli päässyt testaamaan Ski-Doon rungon kestävyyttä routaista maata vastaan. No arvatenkin kelkan runko oli savolaista routakerrosta heikompi ja antoi periksi murtuen keulasta. Kuskin raportoidessa asiasta kotiin oli rouva todennut että "sittenhän sun ei tarvitse maksaa koko vuokraa kun kelkka hajosi kesken viikonlopun". Kommentti aiheutti pientä ironista hilpeyttä kun varsin hyvin tiedettiin kolaritapauksen omavastuun suuruus.

Metsäkartanon keittiö toimitti iltapalan mökille ja kattoi ruuan tarjolle. Kiusaus katosi nälkäisiin suihin alta aikayksikön ja täytyipä kokille jopa soittaa perään että laatu kelpaa ja tuoppa lisää! Kokki toikin samankokoisen satsin karjalanpaistia lisää ja totesi että oli ensimmäinen kerta hänen urallaan kun ruoka loppui kesken. Annoimme asian olla sen suuremmin kommentoimatta kun ruoka oli todella hyvää ja kokin virkaura vasta alkutaipaleella. Ruokailun jälkeen testasimme saunan löylyjä jotka osoittautuivat varsin hyviksi. Entinen savusauna johon oli restaroitu kuution kokoinen jatkuvalämmitteinen kiuas, tuntui toimivalta ratkaisulta.

Lauantai 6.3.

Aamupala oli tarjolla klo 8 alkaen Metsäkartanon ravintolassa. Syönnin päälle tehtiin reittisuunnittelua: tarkoitus oli ajaa tankille Rautavaaran keskustaan ja jatkaa siitä Tahkolle heti kun pakkanen hiukan lauhtuisi. Aamulla mittari näytty -23 astetta ja se on hiukan liian raikasta. Kolme osallistujaa kertoi tässä vaiheessa jättävänsä leikin kesken. Retki oli ollut oletettua rankempi ja Koppelojärven sohjoseikkailu oli liikaa. Routavaurioinen kelkka sai kyydin mökiltä Nurmekseen ja loput ylimääräiset lastattiin traileriin Rautavaaran ST1:n pihalla.

Reitti oli ajettu tampparilla yön aikana joten ajo sujui ja maittoi. Tankkauksen jälkeen jatkettiin edelleen tampattua tasaista plaania Tahkon suuntaan.

Tahkon Pehkussa oli tarjolla monenlaista keittoa, useimmat valitsivat lohiheiton. Ruokailun jälkeen palattiin samaa uraa takaisin Rautavaaralle ja siitä Metsäkartanolle. Ajossa pidettiin sen verran reipas vauhti että kukaan ei halunnut enää pidentää lauantain ajosuoritetta.

Kaava illasta oli tuttu: saunaa, ruokaa ja virvoitusjuomia. Tuvan pöydällä odotti kaunis näky kun Koppelojärven hyyhmäporukka oli muistanut pelastajiaan. Neljä *** jalojuomaa kiitoskortilla sävähdyttää aina ja varsinkin keskellä metsää J.

Lauantain illallinen oli varsin runsas: kuhaa kahdella tapaa, lihaa, perunoita ja salaattia. Hintaluokka sama kuin Pehkun keitot eli kyllä turistibaarit jää tässä kohtaa kakkoseksi.

Illallisen päälle oli kaksi vaihtoehtoa lähteä joko kuokkimaan Metsäkartanolla olevia häitä tai mennä kirkolle Tillikkaan katsomaan 90-luvun tangokuningatarta. Häissä olisi ollut mahdollista suorittaa morsiamen ryöstö moottorikelkalla mutta siitä huolimatta porukka valitsi kirkolla käynnin. Eikun linja-auto pihaan ja kymmenen ukkoa kyytiin!

Ravintola Tillikan väki kuvasti hyvin Rautavaaran ikärakennetta. Valtaosa juhlakansasta oli 60 ja kuoleman väliltä. No onneksi artisti oli ollut vuonna 95 parikymppinen..

Sunnuntai 7.3.

Aamun valjetessa nautittiin aamupalat kartanolla ja suunnattiin kotimatkalle. Reitti suuntautui ensin Yla-Luostalle jossa pidettiin kahvipaussi ja tankkailtiin kelkat. Aurinko paistoi ja keli oli passeli kelkkailuun kaikin puolin.

Loppumatka mentiin voimalinjaa pitkin Pieliselle ja sieltä TB:n tankkauksen kautta takaisin vuokraamon pihaan.

Kiitokset osallistujille leppoisasta retkestä, sponsoreille tuesta ja vuokraamolle kelkoista. Vuonna suunnataan 2011 sitten uusille urille.