|
|
|
|
|
Lumiralli
2007 Kuten jo kahtena
aikaisempana vuotena, Elisan Autokerholaisia osallistui kavereineen
ja yhteistyökumppaneineen Lumiralli 2007 moottorikelkkailutapahtumaan
Nurmeksessa. Tänä vuonna talvi oli reippaasti myöhässä myös Nurmeksen
korkeudella ja jopa tapahtuman peruuntumista uskallettiin veikkailla.
Onneksi kuitenkin tammikuun lopussa ja helmikuun alussa lunta saatiin
sen verran, että tapahtuma oli mahdollista järjestää. Enemmänkin lunta
olisi kyllä voinut tulla. Ilmeisesti juuri heikko
lumitilanne oli karsinut osallistujia varsin raskaasti, sillä paikalla
oli vain noin neljännes aikaisempien vuosien osallistujamäärästä. Aikaisemmista
vuosista poiketen kelkailemaan lähdettiin Nurmeksesta eikä Nilsiän Tahkolta. Näin
ollen noin 120 km:n yhdensuuntainen siirtyminen perjantain aikana Tahkolta
Nurmekseen ja sunnuntaina takaisin jäi tekemättä. Kelkat luovutettiin tänä
vuonna jo lauantaina, joten kotimatkalle jäi reilusti aikaa ja myös etelästä
tulleet osanottajat pääsivät aikaisin kotiin parantelemaan. Perjantai 16.2.2007 Joukko kokoontui Nurmeksessa
klo 13:00 Bomban rannassa kelkkavuokraamolla, jossa puettiin varusteet
ja kuitattiin kelkat. Tämän jälkeen lähdettiinkin sitten tietysti heti
ajamaan. Pakkasta oli vain muutama aste mutta lähes koko iltapäivän
jatkunut alijäähtynyt vesisade haittasi ajoa melkoisesti. Visiirit ja
ajolasit jäätyivät hetkessä umpeen eikä niitä ilman ajamisesta tullut
mitään, sillä sade pisteli silmiä. Onneksi sade kuitenkin lakkasi illaksi
ja näkyvyys muutenkin parani. Ajoa perjantaina tuli noin 140 km. Matkalla
poikkesimme Riihikankaan motocrossiradalla ajamassa. Päivän ajon jälkeen
majoittauduimme kylpylähotelliin, jossa tietysti kävimme kylpemässä. Lauantai 17.2.2007 Kello 8:30 ryhmä starttasi
Extreme safarille kohti Jurttivaaraa. Matkaa oli luvassa noin 130 km. Reitti
oli hyvin monipuolinen sisältäen nopeita metsäautoteitä, hitaita
metsäosuuksia ja kaikkea siltä väliltä. Monin paikoin oli ajettava hyvin
varovasti, sillä lumen vähyyden takia kivet ja kannot puskivat vaarallisesti esiin.
Mahdollisuus hajoittaa kelkka ja siinä sivussa itsensä oli jatkuvasti olemassa.
Safarijoukko kuitenkin pääsi ehjin nahoin ja konein noin klo 14:00 aikoihin Jurttivaaralle,
jossa syötiin ja kahviteltiin. Melko pikaisesti tämän jälkeen koitti takaisin
lähdön aika. Jurttivaaralla lunta oli niin vähän, ettei perinteinen
ylämäkiajo laskettelurinnettä ylös onnistunut. Takaisin majoitukseen päätettiin
ajaa lyhyintä mahdollista reittiä, eli jääreittiä, joka oli noin 25 km pitkä.
Pääsimme siis hyvissä ajoin takaisin luovuttamaan kelkat ja varusteet sekä kylpylään
uimaan, saunomaan ja tietysti muutamalle. Illalla toki piti vielä lähteä Bomban
talolle Rallibileisiin vaikka paikkoja kolottikin
melkoisesti. Sunnuntai 18.2.2007 Aamupalalle ja sen
jälkeen koittikin kotiin lähdön aika. Kiitokset osallistuneille ja tapahtumaa tukeneille
yhteistyökumppaneille hienosta reissusta! |
|
|