Vuonna 2008 Elisan autokerhossa Pohjois-Euroopan taloudellisimmin ajavat

Päivä päivältä yhä enemmän pohditaan yleismaailmallisesti miten luonnonvaroja ja luontoa voitaisiin säästää. Yksi keino johon on konkreettisesti jo usean vuoden ajan pystytty vaikuttamaan on autojen polttoainekulutukset. Polttomoottoreiden kehittäminen yhä pienikulutuksellisemmiksi ja kokonaan uusien polttoaineiden käyttöönotto vie asiaa parempaan suuntaan.

Kehittyvän teknologian lisäksi voivat kuljettajat ajotavoillaan säästää polttoainetta 5 - 15 %. Polttoaineen säästäminen ajotapaa muuttamalla ei ole mikään ihmeellinen tai vaikea asia, jos siihen on todellinen halu. Taloudellisesta ajotavasta tulee yhtälailla rutiinia kuin ’normaalista’ autolla ajamisesta, kun siihen vain paneutuu. Monissa julkaisuissa neuvotaan tämän tästä, miten se taloudellinen ajaminen parhaiten luonnistaa. Mikäli haluaa nopeasti oppia taidon ja konkreettisesti nähdä säästön, niin sen voi kokea autokoulujen tai Autoliiton järjestämillä kursseilla. Monet ovat oppineet osallistumalla taloudellisen ajon kilpailuihin.

Pohjois-Euroopan alueen, NEZ, -mestaruus parille Kalervo Westerlund - Jorma Reunanen

Kilpailusarja alkoi toukokuisessa helteessä Tanskassa. Siellä Kalervo ja Jorma voittivat yleiskilpailun. Toukokuun lopulla oli vuorossa Suomi. Ikivanha Hangon-ajo oli herätetty henkiin 480 km:n mittaisella reitillä, joka kiemurteli Espoon ja Hangon väliä yön pimeinä tunteina. Sarja päättyi syyskuussa Pohjois-Norjan kilpailuun. Noin 400 km:n mittainen kilpailu ajettiin sateisessa ja pimeässä yössä pitkin vuorten rinteitä. Kahdessa viimeksi mainitussa kilpailussa Kalervo ja Jorma olivat kolmansina. Nämä saavutukset riittivät NEZ- mestaruuteen. Sarjassa toisena olivat tanskalaispari Jörn Iversen – Hans Jörgen Andersen ja kolmansina suomalaiset Risto Vainio – Ilkka Mansala.

Tulokset osoitteessa: http://www.autoliitto.fi/@Bin/2884268/NEZ-ER-2008_3.xls

Jorma Reunasesta triplamestari

Ainoa Suomessa ajettava taloudellisuusajon kilpailusarja on kuusi kilpailua käsittävä Autoliitto EcoRun cup. Kilpailut järjestetään Helsingin-, Jyväskylän-, Kuopion- ja Härmän- seuduilla. Kunkin kilpailijaparin neljä parasta kilpailusuoritusta otetaan huomioon Cup-mestaruutta laskettaessa. Kartanlukijoiden mestaruuden voitti Jorma Reunanen. Kalervo Westerlund oli kuljettajista kärjessä tasapisteissä Markku Lehiston kanssa mutta kun mestaruuden voittaja ratkaistiin monen tasan menneen sääntöehdon jälkeen arvonnalla, niin Kalervolla ei ollut arpaonnea. Kalervon ja Jorman sijoitukset eri kilpailuissa olivat 1. – 3. Edellä mainituista saavutuksista poiki vielä Kalervolle ja Jormalle Suomen maanalueiden (Etelä-Suomen) taloudellisuusajon mestaruus. Tulokset osoitteessa:

http://www.autoliitto.fi/@Bin/2910915/AL-Sport_EcoRun_Cup_2008_lopullinen.xls

Mikko Moisio toisena tasanopeusrallissa

Mikko Moisio osallistui kartanlukijana Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettyyn kahden päivän historik autojen tasanopeusralliin, jonka kilpailukeskus oli Lahti. Mikko ja hänen kuljettajansa Reijo Rintala osallistuivat luokkaan ”ilman trippiä”. Pari sijoittui kahden päivän yhteistuloksissa kolmansiksi. Sijoituksen arvoa nostaa se, että kuljettajalle laji oli entuudestaan täysin tuntematon. Vuoden kolmannen kilpailun voitti Mikon autokunta ja vuoden Tapiola Trophy -sarjan päätteeksi Mikko oli toisena.


 

Kuvassa (vas.) Jorma Reunanen ja Kalervo Westerlund