|
|
|
|
|
Elisan Autokerho Lieksassa 26-27.8.2005 Vuoden 2005 kokoontumisajot järjestettiin Lieksan Timitraan ja Lieksa-Nurmes lentopaikalle Viekissä. Porukat saapuivat Timitran
leirintäalueelle kolmessa erässä, ensimmäiset klo 18 ja viimeiset klo 20:30. Majoittuminen tapahtui mökeissä ja illan ohjelmassa
oli saunominen alueen rantasaunassa. Sauna oli kuumana sovittuna ajankohtana
ja Pielisen pintakin näytti melko tyyneltä. Taisi olla tyyntä myrskyn edellä.
Osa porukasta uskaltautui uimaankin. Kaikki uskoivat laiturilla ollutta
varoitusta ”Elä hyppää”. Eikä kyllä olisi kannattanut hypätäkään kun vesi oli
niin matalalla, että laituri oli täysin kuivalla. Pielisen veden pinta oli
laskenut pitkälti toista metriä kevään huipuista. Saunomisen yhteydessä
keskusteltiin mm. Suomen järvien iästä ja paikan vastarannalla sijainneesta
Kolista.
Saunan jälkeen paisteltiin iltapalaksi makkaroita
ja grillilihaa alueen grillikatoksella. Puut olivat kuivia ja pikku hiljaa
yltyvästä tuulesta huolimatta kokkailu onnistui mukavasti. Iltapalan päälle
jotkut porukasta piipahtivat vielä tarkastamassa Lieksan keskustan menoa.
Totta puhuen Simo Hurtan baarin taisivat kokea
kaikki. Yöllä oli Suomen yli mennyt myrsky vieraillut Timitrassakin.
Pihalla ollut suurehko teltta oli täytynyt purkaa puolitankoon kun puhuri oli
meinannut viedä koko laitoksen mennessään. Aamu alkoi leirintäalueen ravintolan kattamalla
aamupalalla. Tavaroiden pakkailujen jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Viekiä. Lentopaikan päällikkö oli vastaanottamassa
porukkaa kentällä. Hän kertoi pelisäännöt joita noudattamalla ei ajajille
muodostuisi vaaraa yläilmoistakaan. Kentällä vieraili harrastelentäjä
koneellaan ja saimme todistaa onnistuneen pienkoneen nousun. Viekin
lentopaikan radan pituus on 950 ja leveys
Radan noin puoliväliin laitettiin kirkas vaate
kertomaan koska oli syytä löysätä kaasua ja aloittaa jarruttelu.
Kiihdyttelyt aloitettiin tutustumisen jälkeen parilähtöinä. Kun koko porukka oli rykäissyt kentän toiseen päähän
palattiin samalla tavoin takaisin.
Autokerhon G-tech
kiihtyvyysmittaria testattiin, mutta mittari ei suostunut pyöriemme kanssa
yhteistyöhön. Mittarin käyttö on ollut autojen kanssa suhteellisen
vaivatonta, mutta ilmeisesti moottoripyörien sähkö eroaa autoista.
Varsinaisia kisoja ei ajettu. Parhaat epäviralliset nopeudet liikkuivat
jonkin verran yli
Vajaan parin tunnin kiihdyttelyn jälkeen kentän
henkilökunta hyvästeltiin ja matka suunnattiin kohti Siilinjärven ABC:tä ja
sen ruokatarjontaa. Ajoreitti kulki Nurmeksen kautta Rautavaaralle ja Varpaisjärvelle. Tie oli sopivan mutkainen retkiajoon.
Vain railot mutkissa ja muutamat autot hiljensivät matkan joutumista.
Osa porukasta ajoi Elisan Siilinjärvellä
toimipisteen kautta. Kuvan ottamisen yhteydessä joku jo kyseli milloin
syödään, joten pidemmittä puheitta ajettiin huoltoasemalle tilaamaan
ruoka-annokset.
Ruuan jälkeen Siilinjärven motoristi jäi kotiinsa
ja pääkaupunkiseudun porukka lähti kohti etelää reittinä Suonenjoki-Pieksämäki-Kangasniemi.
Kiitokset kaikille mukana
olleille mukavasta ajasta.
Samaten kiitokset Viekin lentopaikan päällikölle mahdollisuudesta vierailla
kentällä. Video Lieksasta (.avi, 2852 Kb) |
|
|